Veljekset Kamppuri Oy:n omistajuus vaihtui, Juho Kamppuri jatkaa ikkunoiden ja ovien valmistusta kolmannessa sukupolvessa

20.08.2024

Rääkkyläläisen, perinneikkunoita ja -ovia sekä puusepäntöitä valmistavan, Veljekset Kamppuri Oy:n omistajuus vaihtui kesäkuussa. Veljekset Sauli ja Kalevi Kamppuri möivät koko yrityksen liiketoiminnan Saulin pojalle Juho Kamppurille. Juho Kamppurin tavoitteena on kasvattaa yrityksen tunnettavuutta ja nostaa yritys perinneikkunoiden ja -ovien kärkivalmistajien joukkoon Suomessa.

Veljekset Kamppuri - Juho Kamppurista tuli uusi omistaja

Veljekset Kamppuri Oy:stä tehtiin yrityskaupat kesäkuussa Juho Kamppurin ostaessa yrityksen koko liiketoiminnan. Juho Kamppurille ajankohta yrittäjyyteen oli sopiva, käynnissä oli lomautus rakennustyömaalta. Yrityksen aiemmat omistajat Sauli ja Kalevi Kamppuri olivat puolestaan miettineet lopettamista jo tovin, eläkkeelle jäämisen ollessa ajankohtaista. Kauppojen myötä Juho Kamppurista tuli uusi toimitusjohtaja, Sauli ja Kalevi jäivät taustalle auttamaan tuotannossa osa-aikaisiksi työntekijöiksi.

– Olin pitkään miettinyt yrittäjyyttä ja sitä, olisiko minusta jatkajaksi tälle yritykselle, muussa tapauksessa kun toiminta olisi lakannut kokonaan. Työskentelin rakennusfirmoissa ja inflaation myötä työtilanne muuttui epävarmaksi. Lomautettuna minulla oli aikaa käydä yrittäjyyskurssi ja tehdä tarkempia suunnitelmia Business Joensuun yritysvalmentajan kanssa, kertoo Juho Kamppuri.

Kamppurin perheessä valmistetaan puusepäntuotteita nyt jo kolmannessa sukupolvessa. Puuikkunoiden ja puusepäntuotteiden valmistus Rääkkylän Rasivaarassa alkoi 1952 Väinö Kamppurin perustaessa oma puusepänliike kotipihaansa. Väinön äkillisen vuonna 1978 tapahtuneen kuoleman jälkeen pojat Erkki, Sauli ja Kalevi jatkoivat toimintaa ja perustivat Puusepänliike veljekset Kamppuri Oy:n. Vuosina 1995 2010 yrityksen toiminta kasvoi Saulin ottaessa yrityksestä vetovastuun. Uudet tuotantotilat valmistuivat kirkonkylälle, ja yritys työllisti parhaimmillaan 14 henkilöä. Laman vaikutuksesta yritys ajautui kuitenkin konkurssiin, ja sen jälkeen Sauli ja Kalevi aloittivat toiminnan pienemmässä mittakaavassa alkuperäisessä osoitteessa nimellä Veljekset Kamppuri Oy.

– Olen tullut yritykseen vuonna 1975, eli keväänä tästä tulee 50 vuotta. Nyt jonkin aikaa on vielä tarkoitus jatkaa jäähdytystä työntekijänä Juhon yrityksessä. Ennen kaikkea kiitos kuuluu asiakkaille, jotka ovat mahdollistaneet liiketoiminnan, kiittää Sauli.

Tulevaisuuteen Juho Kamppuri katsoo toiveikkain mielin. Juho Kamppuri uskoo puurakentamisen suosion nousevan ja ihmisten etsivän persoonallisia, ekologisia ja kestäviä ratkaisuja.

Lisätietoja:
Juho Kamppuri, toimitusjohtaja, puh. 045 262 3335
juho@kamppuri.fi

Go to Top